MIKSI AVATA HOPEA-TILI SILVERVAULTISSA ?

Kaikista maailman miljardeista asioista voidaan saada kinaa tai keskustelua aikaiseksi. Näistä kahdesta asioiden käsittelymuodoista, Keskustelu asioista on varmaankin hedelmällisempää lopputuloksen kannalta kuin kinaaminen. Myös eri sijoitusvaihtoehtoja voidaan katsella monelta kantilta.
Ihmisillä on usein tarve todistella omia ratkaisujaan ainoina oikeina päätöksinä. Monasti kuulee esim. Volvo- miehen tai Foortti-miehen kehuvan omaa autoaan ja haukkuvan toisen käyttämää automallia. Usein se on tietysti leikkimielisesti tapahtuvaa kinaa, mutta voi siinä olla jotain vahvistuksenkin hakemista omalle valinnalleen. Seuraavaksi esitän tiettyjä näkökulmia ihmisille jotka miettivät Silvervaultin hopeatilin käyttöä varallisuutensa sijoituspaikkana. Yritän esittää asiat kansantajuisesti, riitaa haastamatta ja mahdollisimman neutraalisti, ymmärtäen että kaikki eivät perusteluista huolimatta silti tule syttymään hopeasäästämisestä. On niin paljon muitakin vaihtoehtoja.

1. Pankkitili, vaiko hopeatili ?

Molempia varmasti kaikki tarvitsemme. Kuinka paljon sitten säilyttää euroissa ja paljonko hopeassa, on jokaisen oma päätös. Euro on tällä hetkellä maailmalla suhteellisen vahva valuutta muihin verrattuna, mutta kuinka kauan ? Sitä ei tiedetä. Valuuttasota roihuaa jo maailmalla. Sitä ei Suomen tiedotusvälineissä kuitenkaan juurikaan käsitellä. Joka tapauksessa inflaatio syö pankkitililtä eurot 2-3% vuosivauhdilla.(Velallisia suositaan nyt säästäjien kustannuksella). Tuore Kyproksen tukipäätös osoittaa että pankkitilillä olevat rahat eivät ole aina turvassa. Korostan että Suomessa ei juuri tällä hetkellä ole Kyproksen kaltaista tilannetta. (Toki sinne lähetetään rahaa ,muttei nyt sentään suoraan suomalaisten pankkitileiltä). Korkojen takia ei missään nimessä kannata pankissa pitää rahoja. Ne ovat yhtä tyhjän kanssa nykypäivänä. Myös pankkien erilaiset palvelumaksut ovat nousseet sen verran paljon, että vuoden lopulla jos laskeskelee, niin kyllä niistäkin jonkinmoinen summa jo tulee. Sitä vaan hyväksyy senkin jotenkin asiaa enempiä miettimättä.

Silvervaultin säilyttämä asiakkaidensa hopea on vain Silvervaultin säilytyksessä. Jos yritys menisi nurin, ei sillä olisi kuitenkaan mitään oikeuksia säilyttämiinsä asiakkaidensa hopeoihin. Niitä ei siis voisi käyttää velkojen maksuun. (Kuten ei pankeillakaan ole oikeuksia mennä vaikeuksia kohdatessaan asiakkaidensa tallelokeroihin tonkimaan).

2. Turvasatama ?

Hopean hintakehitys parin viime vuoden aikana ei ole ollut kehuttava. Sitä edeltävät kymmenen vuotta ovat kuitenkin sekä sillä että kullallakin olleet sitäkin parempia. Jos hakee varoillensa turvapaikkaa, niin lähtökohtana on se että varat eivät voi haihtua täysin taivaan tuuliin, vaan että tapahtuipa mitä tahansa, niin aina on kuitenkin jäljellä jotakin arvokasta. Jos arvo nousee niin se on tietysti sitten ”bonuksena”.

3. Tuottoisa sijoitus ?

Edellisessä mainitsin turvasataman, johon mahdollinen arvon-nousu antaa bonuksen. Hopea voi toimia myös toisin päin eli hopean arvo kohoaa voimakkaasti jolloin bonukseksi nousee ”turvasatama”. Hopean, kullan, liborin ym. manipulointi ja sen jatkuminen tai loppuminen ovat suuria kysymysmerkkejä, joihin ei osaa vastata muutoin kuin ”intuitiivisesti”, että tietyillä kepulikonsteilla vaan on taipumus jossain vaiheessa aina loppua kun tuulen suunta muuttuu. Siinä mielessä voidaan ajatella että hopeaa saa nyt halvemmalla kuin tulevaisuudessa.

4. ”Vakuutus” ?

Arvometalleista keskusteltaessa saattaa usein tulla kinaa esim.siitä ettei siitä saa esim. osinkoja ja säilytyskin maksaa. Pitäisi sitten ehkä katsella sitä toiselta kantilta. Eli maksammehan vakuutusmaksujakin huomattaviakin summia vuosittain ilman että talomme palaa välttämättä koskaan elämämme aikana, jolloin siis tuhannet eurot tuli maksettua turhaan ? Arvometalleihin sijoittaminen on siis tietynlainen vakuutus, jossa kuitenkin on sentään jonkinnäköinen todennäköisyys saada jopa vakuutusmaksut, arvon noustessa, takaisin. Tällaista mahdollisuutta harvoin ”oikeilla” vakuutuksilla on. (Ellei sitten se talo josain elämän vaiheessa pala poroksi. Mutta siihen voi sitten liittyä jo niin paljon muutakin ikävää menetystä, ettei mahdollinen voitto enää merkitse mitään).

5.Miksi Silvervault ?

Koska Silvervaultista saa sijoitettua hopeaan kaikkein edullisimmin. AGD- hopea (Ag = Hopean kemiallinen merkki, D = Dollar ) Silvervaultista ostettuna, Tallinnassa säilytettynä on halvin mahdollinen tapa ostaa sijoitushopeaa. Sen saa halutessaan noutaa Konttoristamme, jonka osoite on Narva mnt 63.( Vain kilometrin päässä satamasta). Tullimaksuja ei tule itse noudettuna. Jos haluaa tehdä hintaseurantaa muualla maailmalla olevasta sijoitushopeatarjonnasta / säilytyksestä, niin kannattaa laskea tarkkaan kaikki maksut sekä tullit mitä niihin tulee. Halvempaa vaihtoehtoa on vaikea löytää. Silvervaultin toimintaperiaatteisiin ei kuulu ryöstökalastus vaan pitkäkestoinen asiakas-suhde sekä pien- että suur-sijoittajiin, siten että kaikki voivat olla tyytyväisiä ja saada vähän voitakin leipänsä päälle.

6.Miksei pistäisi hopeaansa pankin tallelokeroon?

Jos nyt pitää uusitun Silvervaultin tuotepaletin hintoja korkeina, niin ei nyt ainakaan pankin tallelokeroissa pidettynä se tule halvemmaksi/ likvidimmäksi. Hinnastot eri kokoisille lokeroille löytyvät eri pankkien sivuilta. Myös tallelokeroissa olevan sijoitus- arvometallin muuttaminen taas takaisin euroiksi vaatii oman vaivansa. Silvervaultilla se käy muutaman napin painalluksella. (Tätä kannattaa ajatella vähän enemmänkin). Myös pelko että onko siellä Silvervaultin holvissa oikeasti mitään tai väärennettyjä kolikoita on turha, koska hopeat saa aina realisoitua netissä napin painalluksella. Tämä pelko muuttuu todeksi vain siinä tapauksessa että haluaisi noutaa hopeaansa Tallinnasta ja eteen tyhjennettäisiinkin säkkejä joissa olisikin pelkkää hiekkaa. Kahden ja puolen vuoden aikana ei toistaiseksi säkeistä ole tyhjennetty muuta kuin hopeaa. (jos yhdessäkin säkissä olisi ollut jotakin muuta niin toiminta olisi loppunut jo aikapäiviä sitten).

7. Miksei kultaan tai muihin ”turvasatamiin”?

Kuten jo alussa kirjoitin, kinaaminen asioista on turhaa. Joku on rikastunut kiinteistösijoituksilla joku osakkeilla jne… Joku on myös köyhtynyt niillä. Ennustaminen on vaikeaa, on vain mietittävä todennäköisyyksiä ja hajautettava tiettyjä osia varallisuudestaan moniin eri vaihtoehtoihin. Jos kuitenkin haluaa hajauttaa varojaan myös arvometalleihin niin jo 50 eur/kk.palkastaan sivuun laittamalla voi avata vaikka eläkesäästötarkoituksessa tilin Hopea-arkussamme. Tai jos haluaa muiden sijoitustensa lisäksi laittaa vaikka tonnin hopeaamme, niin avaa Hopeaholvitilin ja unohtaa vaikka kolmeksi vuodeksi sen sinne. AGD- hopeaa suosittelen koska sitä voimme tarjota kaikkein edullisimmin.

Koska ihmiset kuitenkin haluavat monipuolista tarjontaa esim. perinteistä sijoituskultaa, on suunnitelmissamme kevään aikana ottaa se tuotevalikoimaamme. Turvasatamapaletin ulkopuolelta mainittakoon että Bitcoinit ovat ns. pilottilinjalla ja partnerit voivat niitä jo ostaa. Tästäkään tuotteesta ei kannata kinata ja jakaantua eri kuppikuntiin. Kaikkiin eri sijoitusvaihtoehtoihin sijoittaneista, aina joku voittaa enemmän kuin joku toinen. Onko tällöin kyseessä ”sijoitusguru” vaiko vain ”sattumaguru”, vaikea sanoa. Jälkimmäisiä kuitenkin monet sääennustajatkin jokakesäisissä ennustuksissaan ovat, kun osoittautuu että kesästä tulikin vuosisadan kuivin, vaikka kymmenet muut olivat toista mieltä sammakkoineen. (Sammakon loikkiahan joskus, varsinkin aiempina vuosina käytettiin tulevien kesien säiden ennustuksiin).
Kaikkiin edellämainittuihin kukin sijoittakoon valintansa mukaan. Kunhan ei mieti prosenttiosuuksia sammakon loikkimisten perusteella.

Toivottavasti artikkelini toi yhtään valaistusta, niin vanhojen kuin mahdollisesti uusienkin asiakkaiden mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin.

Frank Johansson, Silvervault Senior Partner

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s