HYVÄ JOHTAJUUS – MAMMUTINMETSÄSTYSTÄ VAIKO BONUSTAMISTA ?

Nykyään tuntuu olevan vallalla käsitys että huippujohtajan virkoihin ei saada pätevää johtajaa jollei tälle luvata tähtitieteellisiä palkkioita. Tässäkin asiassa eniten tuntuvat pitävän tätä teoriaa voimassa ”asiantuntijat”, joilla loppujen lopuksi tavalla tai toisella tuntuu olevan oma lehmä ojassa.

Itse jos olisin työhaastattelijana, keskittyisin bonustarjonnan sijaan henkilön uhrautumisvalmiuksiin eli ensimmäinen kysymys olisi : ”Onko sinusta mammutinmetsästäjäksi ? ”

Jokaisen ihmisen elämässä tulee enemmän tai vähemmän vaikeita ajanjaksoja, joista sitten on eri toimintatavoin selvittävä. Itselläni niitä on myös ollut muutamiakin kertoja. Voimaa niistä selviämiseen olen saanut asettamalla päänuppiini ”mammutinmetsästäjä- vaihteen”.  On vain mietittävä miten luolamiehet aikoinaan selvisivät ja filosofoitava itsensä samaan tilaan. Geenit ovat kyllä meillä edelleenkin samat, on vain kytkettävä ne uudestaan päälle. Lapset tarvitsevat ruokaa, se on tärkeintä, sinä itse et ole tärkein, siittä vaan ulos luolasta kaatamaan päivittäinen mammutti ! Päivä kerrallaan, liikoja empimättä.

Mammutin metsästys oli aikanaan vaarallista puuhaa, tuli vammoja tai saattoi menettää henkensäkin. ”So what ! ” Sinne vaan, meni syteen taikka saveen ! On ainakin yritettävä. Jos henki menee niin ehkä heimo huolehtii perheestä kun on kaikkensa antanut.

Joitakin vuosia sitten aloittaessani silloista ”mammutin metsästystä” uudessa työpaikassani aamuhämärässä satojen kilojen ratakiskojen vääntämistä peräkärryille jotka sitten  ylipainosta notkuen kuskattiin asfaltti kipinöiden työmaalle, ajattelin että tässä sitä taas ollaan, perus-mammutinkaatohommissa. Onneksi oli aikaisempaa kokemusta vastaavista tilanteista. Shokkivaikutus jäi vähäiseksi. Seuraava 1v.3kk. oli suurin piirtein samanlaista. Vastasi muukalaislegioonan koulutusleiriä rangaistuspataljoonassa. Polvi meni leikkauskuntoon erään repimisprojektin seurauksena, mutalammikoissa sai kahlailla alushoususillaan, jännetupintulehduksia, läheltäpiti tilanteita, jne… Johtaja oikein varsinainen orjapiiskuri. Niin kuin hän itsekin sanoi ensimmäisenä päivänä, että häntä pidetään aika v-mäisenä miehenä. Oikeassa oli. Kaiken kuitenkin kesti sisukkuudella ja sillä että johtaja oli itse se kovin ”mammutinkaataja”.  itseään säästämättä hän valitsi aina itselleen ne ”pahimmat” paikat. lisäksi hän oli porukan fyysisesti vahvin ja taidoiltaan pätevin. Johti siis kaiken kaikkiaan joukkojaan edestä päin. Tällainen johtaja saa väkisinkin joukkonsa kunnioituksen. Tänä päivänäkin jos pitäisi ”ihan oikeasti” lähteä mammutteja kaatamaan, haluaisin olla hänen laumassaan. Saaliin kaato olisi aika lailla varmaa. Harvassa ovat ne johtajat elämäni varrelta joista sanoisin samaa. Monet elämäni varrella tuntemani johtajat luultavasti jäisivät luoliinsa odottamaan päivän saalista. (Bonusta).

Eräässä toisessa yrityksessä pääsin työnhaussa, testien jälkeen kolmen viimeisen finalistin joukkoon.Tuleva ura siinä yrityksessä katkesi työhaastattelussa johtajan kommentiin: ” Me haluamme tänne rahanahneita ihmisiä ”. Sellaisen toivottavasti sitten saivat. En tiedä miten yrityksellä nykyään menee, mutta uskon että oma myyntifilosofiani joka perustuu pidempiaikaiseen kaikkia osapuolia tyydyttävään ”molemmat voittaa” asiakas-suhteeseen, ketään ryöväämättä, olisi ehkä sittenkin ollut tällekin yritykselle pitkässä juoksussa parempi strategia kuin kertarosvous  ja tyytymätön asiakas. Suomessa kun on vain n. viisi miljoonaa asukasta, niin kyllä tarvitaan niitäkin asiakkaita jotka avaavat yrityksen oven toistamiseenkin. Lisäksi , jos palkkaa vampyyrejä töihin, niin pitää olla tarkkana etteivät nämä verenhimossaan iske hampaitaan isäntiensäkin niskaan. Uhrautumista on turha odottaa tällä rekrytointimenetelmällä. Tai  jos sitä tapahtuukin, niin vain oman navan vuoksi, vaikka joskus se naamioitaisiinkin yhteisen tavoitteen eteen tapahtuvaksi. Kannattaa kuitenkin pitää tässä joukossa kaulaliina  kaulansa ympärillä. Tällä periaatteella ilmeisesti kuitenkin rekrytoidaan aika paljon nykyään henkilöitä yritysten johtoonkin . Mammutinkaataja-rekry ei vaan ole oikein ”IN” tällä hetkellä.

Mammutin metsästys tässä porukassa, toisin kuin ensimmäisessä olisi silkkaa itsemurhaa. Vähän aikaa tämäkin porukka kyllä voisi pärjätä ryöväämällä toisen heimon lihat, mutta toisin kuin nykyään  (maailmalla finanssijohtajien rällästäessä ilman riskiä vankilasta), kivikaudella ryöstöretkistä seurasi rangaistusretkiä joissa ei armoa annettu.

Mistä ihmeen syystä kuvitellaan että hyvien yritysten johtoon ei saataisi päteviä johtajia muutoin kuin lupaamalla huimia rahapalkkioita, kun historiaa vähäänkään lukemalla näkee ettei se voi pitää paikkaansa. Tittelin kipeitä kyllä löytyy aina pilvein pimein huppuyritysten johtoon vähemmälläkin palkalla. Päteviäkin hakioita. Löytyy jopa hakijoita jotka eivät ole tittelinkipeitä. Muistelkaapa vaikka omia armeija-aikoja. (ne ketkä sen ovat käyneet). Oli hyviä alikessuja ja oli huonoja alikessuja. Kaikilla sama hikinen parin euron päiväraha. Silti toiset erottuivat johtajina parempina kuin toiset. Miettikää sotiamme! Ainoat bonukset rintamalla olivat metalliset sirpaleet kehossa loppuelämäksi, (eikä edes hopean muodossa). Silti johto toimi ylemmällä ja alemmalla tasolla niin että tänä päivänäkin saamme lukea sankaritarinoita uhrautuvista johtajista ja tietysti heidän alaisistaan. Ja kaikki ilman sen kummempia bonuksia. Suuri osa teollistuneiden maiden huikeasta kehittymisestäkin on tapahtunut ennen ylisuuria palkkioita. Miksi ihmeessä siis nykypäivänä ei enää voisi tulla menestystä ilman jättipalkkioita? joskus jossakin (muistaakseni USA:ssa)  oli jopa sääntönä ettei johtajan palkka saa olla enempää kuin kuusi kertaa työntekijöitä suurempi. Miten ihmeessä johtaminen onkaan onnistunut niin pienellä palkkaerolla ?

Jos katsoo sitten lähempää historiaa, niin tänä bonusjohtajien aikakaudellahan nyt sitten pitäisi kaikki olla vallan mainiolla tolalla. Miten onkaan mahdollista että esimerkiksi meidän kruununjalokivellä (tai entisellä sellaisella), Nokialla, voi esim. osakekurssista päätellen mennä näin huonosti. Eihän kurssi ole pysynyt edes inflaation vauhdissa. Kaikki tämä huolimatta jättimäisistä johtotason palkkioista. Jatkuvasti saamme uutisista kuulla kuinka tässäkin yrityksessä ”bonusjohtajat” pistävät omia ”mammutinmetsästäjiään”  lihoiksi, omissa luolissaan. Sehän se on tietysti mukavampi keino lihottaa itseään kuin tapella mammuttien keskellä keihäillä. Kyllähän ihmiskunnan historiassa kannibalismillakin on ollut oma paikkansa. Nykypäivän  kvartaalitalous kaiketi sitten on vähän sellaiseen verrattavissa. Taisi vaan Pääsiäis-saartenkin viimevaiheessa olla kannibalismi se viimeinen selviytymiskeino kun kaikki muu elintoiminta oli tuhottu. ” Ai niin, jäihän meidän jälkipolvien ihasteltavaksi ne hienot patsaat”.  Taisivat nekin patsaat olla aikakautensa ”bonukset” sikäläisille herroille.

Jos kysyttäisiin aikakautemme ”bonustajilta” heidän saavutuksiaan, niin kaipa he esittelisivät ympärillämme olevaa hyvinvointia saavutuksenaan. Valitettavasti ympärillämme oleva hyvinvointi ei  ole heidän taidokkaasta bonusjohtamisesta tullutta mannaa, se vain halutaan esittää siten. Bonusjohtajilla vaan (koska heiltä suurimmaksi osaksi puuttuu uhrautumisen halu toisten puolesta) on taipumus pistää muu heimo lihoiksi monellakin eri tavalla. Yksi suurimmista lihoiksi pistämisen metodeista tällä hetkellä on maailmanlaajuinen velan paisuttaminen.  Näin käy kun valitaan johtoon eri asteisia bonuksia, ei uhrautumista kunnioittavaa joukkoa. Vastuuttomalla velanotolla tämä elintaso on aika pitkälti hankittu  (tai ainakin tällä hetkellä ylläpidetään), ei taidoilla. (Eroja eri maiden ja yksilöiden välillä kylläkin löytyy huomattavastikin). Röyhkeästi vaan lisää velkaa tuleville sukupolville.   Ikävin kannibalismin muoto vaan on se että lihoiksi pistetään omat lapset,  päinvastoin kuin oikeat mammutin metsästäjät aikoinaan, jotka olivat valmiit uhraamaan itsensä lastensa puolesta.

(Esim. Aivan lähitulevaisuudessa lastemme tulevaisuutta tullaan rasittamaan Kyproksen paketin tuomalla lisätaakalla jolla tuetaan mm. veroparatiisi-rötösherrojen muhkeita pankkitilejä.) Naamiointi tälle prosessille on jo käynnissä. Kuitenkin tämän päivän hienot perustelut erilaisine sanankäänteineen sillekin operaatiolle tullaan tulevien sukupolvien historiankirjoittajien tutkimuksissa tuomitsemaan jyrkästi vastuuntunnottomiksi ja suoranaisiksi maanpetturuudeksi luokiteltaviksi tempauksiksi. Nämä eivät  tule olemaan yhtä sokastuneita ja harhauskoisia kuin tämän päivän alastoman keisarin vaatteita kehuskelevat ihmiset.

Haluammeko siis bonus- vaiko mammutinkaataja- johtajia? Välttämättä emme kummassakaan tapauksessa saa niistä aina itse demokrattisesti päättää. Tosipaikan tullessa,  Kauaa eivät  ”bonusjohtajat” saisi luolissaan  istuskella metsästäjien vaimoja naurattamassa, kun tilalle astuisi, kuin itsestään, todellisia johtajia porukan vetäjiksi. Niin on aina ollut ihmiskunnan vaikeina aikoina. Tosipaikoissa johtoon vain jotenkin valikoituu ” tosi ”  johtajat. Mitä enemmän tällä johtajalla on arpia ja vaikka puujalkakin (metsästysvammoja), niin sitä lujemmin joukot häntä tukevat. Bonusjohtajat liukenevat sitten vähin äänin  rahasalkkuineen takavasemmalle. (Yksityiskoneilla Cayman saarille, jos pääsevät). Takaisin on kyllä sitten vähän vaikeampi päästä, jollei salkussa (tai ensi perjantaista lähtien arkussa) ollut arvometalleja.

– Frank Johansson

P.S. Kyllä bonusjohtajienkin joukosta löytyy varmasti mammutinmetsästäjiä. Niitä on vaan niin vähän !

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s