Vahvistus Länsi-Suomesta esittäytyy

BLOGGARI ESITTELYFrank pieni

Hei,
Nimeni on Frank Johansson. Kiinnostuin hopeasijoittamisesta noin puolitoista vuotta sitten, maailmalla tapahtuvien talousmyllerrysten havahduttamana. Totesin että ainakin osa varoista kannattaisi sijoittaa arvometalleihin. Silvervault osoittautui edullisimmaksi vaihtoehdoksi, joten puhtaan matemaattisesti laskien valitsin sen eri vaihtoehtojen väliltä.
Aika pian huomasin olevani jo sitten partnerikin! Ensimmäinen vuosi meni hieman sivummalla asioita seuraillessa (joskus hieman huolestuneenakin, kun olen aina pitänyt tarkkaa huolta lompakostani olipa se sitten taskussani tai vaikkapa hopeassa).

Viime syksyn klubi-illassa kysyin Ristolta voisinko olla jotenkin avuksi Silvervaultille kun nyt olen partnerikin. Ennakkoluulottomasti hän sitten otti tarjoukseni vastaan ja löysikin joitakin askareita minulle. Blogiin kirjoittaminen silloin tällöin on yksi osa askareista. Tarkoitukseni on myös laittaa lähinnä arvometalleihin liittyviä linkkejä. Monet teistä tietysti jo itsekin seuraavat eri palstoja maailmalla, mutta on myös vähemmän kokeneempia arvometalleista kiinnostuneita henkilöitä, jotka voivat tarvita kompassia tähän maailmaan. Suomen tiedotusvälineistä on turha hakea kovin syvällistä informaatiota arvometalleista. Joskus haastatellaan jonkin pankki-instanssin ”asiantuntijaa”, joka tyrmää sekä kullan, että hopean ja lopuksi sitten kehottaa sijoittamaan ”asiantuntijan” oman palkanmaksajansa tuotteisiin. Eikä siinä mitään, löytyy sieltäkin varmasti mahdollisuuksia. Ei hopea nyt ainoa vaihtoehto maailmassa ole varojensa turvaamiseen. Siittä vaan rohkeasti kokeilemaan! Rahastoja löytyy satoja ja pankki-sedät varmasti auttavat löytämään juuri sen sinulle tuottoisimman vaihtoehdon. Sitäkin on kokeiltu.

Muutakin on tekeillä. Niin, joo, joo… Uskotaan kun nähdään!!! Edesmenneellä Isälläni oli tapana sanoa jos jokin edistyi hitaasti: ”kyllä kuolleelta piarua odottaa saa!” Kannattaa nyt kuitenkin pitää korvat auki kun jonkinlainen törähdys nyt kuitenkin tässä kevät-talvella saattaa kuulua. Eikä kyseessä ole mikään kuolleista herääminen (sellainen kun on tainnut tapahtua viimeksi pari tuhatta vuotta sitten). Kyse saattaa olla yksinkertaisesti vale-kuolleesta ja siihen on sanottava että ”olipa hyvä ettei vielä laitettu arkkuun niin voi sinnekin sitten laittaa mielummin vaikka hopeaa !”

Hyviä hiihto- ja mietiskelykelejä toivottaen: Silvervault partner Frank Johansson

P.S. Juttuun liittyy vihjeitä jotka useimmille teistä tulevat aukeamaan vasta runsaan kuukauden päästä. Lukekaa tämä blogi silloin uudestaan.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: Vahvistus Länsi-Suomesta esittäytyy

  1. jesusfrommars sanoo:

    Kyseistä ”Frank Johanssonia” ei ole edes olemassa. Tee kuva ja nimihaku.
    Miten voi olla noin idiootti ”pankki”?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s