Säästäväisyyden siunaus

Päätimme nuorena perheenä tammikuun lopussa 2006 espoolaisessa 3h+k vuokra-asunnossa, että sijoitamme kaikki säästömme hopeaan ja alamme arvostamaan omaisuuttamme hopeassa. Katsoisimme säästämisen olevan niskan päällä, jos pystyisimme kartuttamaan omistamaamme hopeamäärää, välittämättä sen euromääräisestä hinnasta. Olimme tuolloin juuri tulleet vakuuttuneiksi inflaatiosta, ja siksi teimme tämän päätöksen.

Minun bisneksilläni kesti pari lisävuotta, ennen kuin ne alkoivat tuottamaan. Vaimonkaan tulot eivät vielä tuossa vaiheessa uraa olleet kummoiset. Kesti kauan, ennen kuin aloimme vaurastua ulkomaailman kunnioittamassa määrin. Itse olimme pitäneet itseämme rikkaina koko ajan, tosin tämä käsitys ei ollut perustunut suuriin tuloihin ja pankkitilin suureen saldoon, vaan siihen, että meiltä ei puuttunut mitään ja jos olisi puuttunut, niin olisimme voineet myydä hopeaa ja ostaa sen. Mitä vain paitsi asunnon pääkaupunkiseudulta. Emme ostaneet juuri mitään, koska sitä ainoaa, jonka olisimme halunneet, emme olisi saaneet.

Muutimme nykyiseen espoolaiseen 3h+k vuokra-asuntoon elokuussa 2009. Seuraavana talvena päätimme räväyttää: vaimon työsuhdeauto oli menossa uusintaan, ja ehkä alitajuisessa mielessä kangasti jo seuraavana kesänä tapahtunut työpaikan vaihto. Päätimme siis ostaa auton. Valinta osui mustaan Audiin vm. 2004. Isossa farmarissa on tarpeeksi tilaa, mitä keskimittainen pariskunta tarvitsee, musta väri, arvostettu merkki ja vasta faceliftin kokenut vuosimalli varmistavat sen, että ainakin pestynä auto, jos nyt ei herätä kunnioitusta, niin ainakin ehkäisee mielikuvan uhkaavasta puutteesta. Moinen mielikuva ei ollut meitä aikaisemmin häirinnyt, mutta saattaisi jatkossa olla haitallinen kun molemmilla oli rakettinousu urallaan meneillään.

Ostimme auton käteisellä, myymällä 1000 AGD samassa kaupungissa olevalle asiakkaalle, ja viemällä 12100 € auton omistajalle. Tämä tapahtui helmikuussa 2010. Murehdin hopeasäkkieni keskellä, että jouduin luopumaan yhdestä, toisaalta iso saksalainen houkutteli ja jollainhan sitä oli ajettava. Lohtua toi auton ulkoisiin avuihin verrattuna edullinen hankintahinta (ja on se ihan toimiva ostos ollut muutenkin).

Sitten aletaan päästä kirjoituksen pihviin: Tietenkin olisimme voineet ottaa uuden leasing-auton. Olisimme voineet ajaa taksilla. Olisimme voineet ostaa jälleenmyyntiarvoltaan huonon 10-vuotiaan ranskalaisen, korjata ruosteet ja esiintyä oman tien kulkijoina. Mutta päätimme uhrata 1000 hopeadollaria, neljän T-Fordin hinnan, mustaan Audiin. No, olisimme voineet tehdä hullumminkin, oli meillä katsannossa kalliimpiakin autoja. Vaimon järkevyys ja minun saituus on kuitenkin hyvä kombo 😉

Vähän yli vuotta myöhemmin kun kävelee parkkipaikalla kohti autoa, tulee lähes joka kerta mieleen: tulitpas rouva kalliiksi. 1000 AGD on jo yli 30 000€ hinnoissa ja nousussa. Jättämällä auton ostamatta olisi noin paljon rikkaampi. Ajatus väistyy nopeasti toisen tieltä – oli se sentään hyvä, että ei ostanut 2000 AGD:n hintaista autoa. Tai samaa mallia uutena, mikä olisi kustantanut 4000 AGD. Silloin olisi jo hampaan kiristämisen paikka ja vaikea nauttia reilun vuoden ikäisestä autostaan, joka olisi nyt 35 000€ arvoinen, mutta jonka ostoon tarvittu 100kg hopeaa maksaisi 125 000€.

Mutta hei! Minullahan on nyt se hopea, jolla pidättäydyin vuosi sitten ostamasta yhtään sen hienompaa autoa kuin mihin välttämättömyyden pakko saneli! Minulla on myös se hopea, jota en koskaan käyttänyt asunnon osamaksuna. Ja minulla on kaikki muukin hopea, jonka olen säästänyt koska en ole sitä tuhlannut, ja tuhlannut en ole siksi, että olen tiennyt ja odottanut tämän päivän tulemista yli 5 vuotta, eikä tämä päivä ole silti kuin esimakua siitä päivästä, jolloin hopea on oikeasti arvokasta ja se, jolla on hopea, määrää säännöt.

Säästäminen ei ole vaikeaa. Yksi tapa on kaikissa hankinnoissa (päivittäistavaroita huomioimatta) tehdä ostoslista, johon halun ilmenemisen hetkellä kirjoittaa tuotteen ja viereen sen hinnan hopeassa. Parempi on vielä, jos tarvittavan hopean laittaa ihan fyysisesti esille ostoslistan viereen. Kahden viikon kuluttua saa ostaa tavaran jos edelleen tuntee halua siihen. Moni turhuus jää ostamatta, jos altistaa itsensä ajattelemaan sitä, että ostamalla menettää jotain oikeasti arvokasta: potentiaalisesti merkittävän tulevaisuuden ostovoiman, jolla olisi käyttöä silloin, kun muut alkavat vasta tajuta, että rahajärjestelmä on viilannut heitä linssiin koko ajan. Jos laitat AGD:n nykykurssiin vaikka nollan perään kun fiilistelet ostoksien kannattavuutta, pääset pitkälle.

Jos olisimme sijoittaneet ensimmäiset 15 000 AGD:tämme asuntoon heti, kun se oli mahdollista, meillä olisi nyt velaton kaksio vantaan taajamassa ja vähän sen jälkeen kerättyjä säästöjä. Nyt samaan ei tarvitse kuin 5000 AGD, summa, jonka voisi helposti irrottaa, mutta oikeastaan koen enemmän mielihyvää siitä, että meillä on mahdollisuus haluamamme kodin ostamiseen, ja lisäksi siihen tarvittavat rahat, kuin että ei olisi kumpaakaan.

Ei me oltu raharikkaita 5 vuotta sitten. Eikä kyse ole ollut suurista tuloista. Kestävää taloudenpitoa seuraavat sekä suuri varallisuus että suuret tulot.

– Risto Pietilä

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Säästäväisyyden siunaus

  1. Risto Pietilä sanoo:

    Sitten kun vantaalaisen pikkukämpän saa 1500 AGD:llä (pilkunsiirto alkuperäisestä hinnasta), voisi olla aika ostaa kohtuullisen kokoinen asunto kivalta paikalta 5000:lla.

    Auton ostoa pidän näillä hinnoilla ihan mahdollisena, koska se maksaa vain muutamia satasia. Mutta jos olisin 5 vuotta sitten alkanut ylvästelemään autoilla, en olisi puoliksikaan niin rikas kuin nyt. Elämä on valintoja. Valinnan hyvyys riippuu myös sen ajoituksesta.

  2. Harmillisesti sitä vaan ei tiedä aina etukäteen, että miten ne kurssit heiluu.

    Tuo ostopäätöksiin liittyvä ohje kuulostaa hyvältä. Usein iskee halu vain ostaa joku juttu ja jos malttaa odottaa, niin halu menee ohi tai toisaalta jos ei odota, niin ostamisen jälkeen tajuaa, että ei oikeasti edes halunnut sitä asiaa. Toki on myös asioita joiden saamisesta tulee niin suuri ilo ja hyöty, että kalliskin hinta on perusteltu. Esimerkkinä vaikka yli 200 euron makuupussi, joka tuntui kalliilta, mutta toisaalta sillä tarkenee lähes säässä kuin säässä eikä painakaan liikaa.

  3. laurathena sanoo:

    Kaverini osti muutamia vuosia sitten hopeaa ja selitti, että nyt kantsii ostaa hei, hinnat nousee! Ajattelin, et joo joo… Osta vaan. Nyt katson vierestä, kun sama tyyppi hokee, että mitä mä sanoin ja tarjoaa mulle ruuat, kun nähdään 😀

  4. J. Kärnä sanoo:

    Ihan mielenkiinnosta, miten verottaja on suhtautunut hopean myynteihisi?
    Hopea.fi:n sivuilla on, että alle 5000 €:n vuositason myyntejä ei tarvitse ilmoittaa:

    http://hopea.fi/palvelumme/verotus-ja-oikeuskysymykset/

    Onko verottaja jättänyt alle tämän rajan myynnit rauhaan?
    Entä ilmoitetut myynnit, miten verottaja haluaa todistuksen ostohinnasta? Entä eri aikoina ostetut erät, sovelletaanko FIFOa kuten arvopapereissa vai miten?

  5. Risto Pietilä sanoo:

    Hei mitä olette mieltä itse kirjoituksesta? Uskoisin, että olin v. 2006 kuta kuinkin ainoa, joka alkoi mitata varallisuutensa arvoa hopeassa. Päätös on kuitenkin palvellut minua hyvin. Meneekö koko ajatus ihan ohi?

    Jotkut laskevat dollareissa ja toiset euroissa. Ovatko nämä oikeampia mittareita? Hopean puolesta puhuu se, että pitkällä tähtäimellä sen arvo pysyy suunnilleen vakiona. Kullan arvo olisi vakaa lyhyemmälläkin tähtäimellä mutta silloin varallisuuteni näyttäisi kasvavan ja pienentyvän kulta/hopea-hintasuhteen funktiona (esimerkiksi olisin viimeisen hopeanousun jälkeen 2x rikkaampi, mitä en tietenkään ole, koska minulla on sama määrä hopeaa, enkä ole myymässä hopeaa kuitenkaan ennen kuin se on tapissa, merkittävästi nykyistä kalliimpaa, todennäköisesti vuonna 2014-2018; näen jokaisen hopeadollarin jo nyt sen arvoisina ja siksi pidän niistä tiukasti kiinni). Kun kerran tavoitteeni on kasvattaa hopeakasaani, on mielekästä mitata vaurastumista hopeakasan koon kasvulla. Ja vaihtoehtoisia sijoituskohteita niiden hopeamääräisellä hinnalla.

  6. McJones sanoo:

    Mitähän tähän sanoisi… ilahduttavan paljon on autot esillä blogissa 🙂

    Lähtökohtaisesti se raha, jota ei heti tarvitse (mm. päivittäistavaroihin yms.), kannattaa laittaa säästöön johonkin ja mielellään sellaiseen, jonka realisointi ei ole liian helppoa eikä arvoa välttämättä tule vahingossa seurattua, mutta jonka arvoa on helppo seurata. Ainakin itselläni tämä toimii jo hieman (turhaa) kulutusta rajoittavana tekijänä.

    Toinen asia on se, millaista riskiä on valmis kantamaan rahojensa suhteen. Itse en ole all-in-one -tyyppiä, joten minulle ”kaikki rahat hopeaan” ei ole vaihtoehto.

    Kolmanneksi, elämä on elämistä eikä säästämistä varten. Säästäminen voi hyvin olla osa elämää varsinkin jos säästää jotain päämäärää varten (esim. auto, asunto…). Olennaisin mittari tällöin säästämiselle ei ole eurot/taalat/hopeat, vaan se, milloin saa säästämisen päämääräänsä. Jos tavoitetta ei ole, tai jos se on tyyliä ”mahdollisimman paljon”, asettanee jokin omat mittarinsa silti sen oman tavoitteensa mukaan. Käärinliinoissa ei ole taskuja, joten ehkä sitä silloin säästää perikunnalleen.

    Rahan ja (käyttö-/status-)tavaran suhteesta voisi tarinoida pidemminkin, mutta se ehkä oli tässä hivenen sivujuonteena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s