Kiitoksia loistavasta vuodesta!

Tämä on viimeinen bloggaukseni partnerina, osakkaana ja tiimiläisenä Silverbankissa. Kuten osakkaiden tiedossa on ollut jo muutaman kuukauden ajan, olen siirtymässä tällä viikolla tulevaisuuden haasteiden pariin. Valmistautuminen tähän siirtymään on alkanut jo viime vuoden lopulla vähentäessäni vastuutani yrityksen toiminnassa käytännössä olemattomiin marraskuun lanseerauksen jälkeen, kuten on voinut huomata esimerkiksi täältä blogista marras-maaliskuun aikana.

Lähtöhetkeni ei liene ole paras mahdollinen, koska alkuperäiset suunnitelmat tiimin vahvistamisesta alkukeväällä eivät toteutuneet. Uskon silti, että alkuvuoden partneri-illan pohjalta laadittua uutta strategiaa onnistutaan tuloksellisesti toteuttamaan nykytiimilläkin. Kuten eräs konsultti kerran kuvaili, Silverbank ei ole perinteinen organisaatio vaan orgaani, joka pystyy sopeutumaan ja tarttumaan hyvin nopeasti äkillisesti muuttuviin tilanteisiin ja mahdollisuuksiin.

Kokonaisuudessaan olen ollut tyytyväinen siihen, että lähdin viime keväänä tähän projektiin mukaan. Mielenkiintoisia haasteita on riittänyt, paljon on matkanvarrella nähty ja opittu, ja olen samalla päässyt tutustumaan moniin uusiin ihmisiin.

Erittäin hyvää kevättä teille kaikille!

– Niko, Founding Partner (evp)

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: Kiitoksia loistavasta vuodesta!

  1. Risto Pietilä sanoo:

    Kiitos Niko sinulle. Panoksesi Silverbankin alkutaipaleella on ollut merkittävä ja olemme siitä sinulle kiitollisia. Onnea uusiin haasteisiin, voinen lausua itseni lisäksi koko tiimin ja kaikkien osakkaiden puolesta!

    Älä turhaan huolehdi lähtöäsi, sillä se oli sovittu jo aikoja sitten ja meillä on jo pitkään ollut hyvä suunnitelma valmiina tälle päivälle. Äläkä nyt ala evp-oimaan Founding Partner -titteliä. Jeffersonkin on Founding Father vielä kuoltuaan🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s