Silverclub – varastettu omaisuus löydetty!

Nyt tulee krediittiä Suomen Poliisille! Poliisit ovat saaneet erään jalometallialalla toimineen yrityksen valppauden perusteella vihiä Silverclubin kamoista ja rosvosta. Tutkinta on edistynyt niin paljon, että voidaan sanoa valtaosan varastetusta bulkkiomaisuudesta löytyneen ehjänä ja hopeastakin – vaikka sitä oli niin paljon että hävikin 100%-varma selvittäminen jää mahdottomaksi – suurin osa on saatu talteen.

Klubilta varastettua omaisuutta odottamassa pääsyä takaisin kotiin.

5000 euron löytö/vihjepalkkio päästään todennäköisesti jakamaan kokonaan. Sen verran hyvin murto on selvitetty. Erityisesti ilahduttaa ArvoMaton (kuvassa oikealla alhaalla nurin päin) selviäminen. Samoin pölynimurin saaminen takaisin tulee tekemään siivouksesta jatkossa miellyttävämpää kun muistaa, että imuri ei ole itsestäänselvyys.

Varkaalle langetettu kuolemantuomio on peruutettu. Omaisuus on saatu takaisin. Lain mukainen seuraamus riittänee rangaistukseksi. Tai katsotaan nyt, mutta henki ei kuitenkaan enää ole kysymyksessä.

Avajaisia 23.-26.2. päästään viettämään riemullisissa merkeissä kaikkein parhaiden tyyppien kanssa arvokkaimmassa ympäristössä. Voi olla, että emme turvalaitteista huolimatta voi jatkossa pitää klubilla niin yltiöpäistä määrää hopeaesineitä kuin ennen murtoa, mutta ainakin avajaisissa pidämme huolen siitä, että epäjaloa metallia ei keittiön ulkopuolella näy. Poliisi on ilmoittanut, että saamme varastetun tavaran takaisin ajoissa, ja lisäksi on kaiken varalta hankittu laastiämpärillisen täydeltä tarpeellisia esineitä. Facebookissa lisää avajaisten suunnittelusta.

– Risto Pietilä

Advertisements
Kategoria(t): Silverclub. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Silverclub – varastettu omaisuus löydetty!

  1. Hienoa, että kamat löytyivät! Erityisesti pölynimurille olisi ollut käyttöä jo pidempään.

    Kiitos noheville poliisivoimille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s