Virheetön mittaus – virheettömän suunnistuksen edellytys

Louis Boulanger (LB Now, Auckland, Uusi-Seelanti)
Professori Antal E. Fekete (New Austrian School of Economics, Budapest, Unkari)

Tiivistelmä

Korkeatasoisen tieteen tekeminen edellyttää havainnointia tai kokeita
ja mittausta. Taloustieteessä mittaukseen käytetään valuuttayksikköjä;
vain näiden yksikköjen avulla mitattavissa olevat toimet huomioidaan.
Mutta, kuten kokemus osoittaa, minkä tahansa valuutan arvo vaihtelee
nykyisin suuresti. Mitä tämä kertoo taloustieteestä tieteenä? Mitä se
kertoo valitsemastamme arvon mitasta?

Mitä raha on?

Raha on mikä tahansa hyödyke, joka on tietyn valtion tai
sosioekonomisen piirin sisällä yleisesti hyväksytty väline tavaroiden
ja palveluiden ostamiseksi ja velkojen maksamiseksi. Rahan
pääasialliset käyttötarkoitukset voidaan erotella seuraavasti: vaihdon
väline, kirjanpidollinen yksikkö, arvon varastoija ja toisinaan
velanmaksun väline. Kultakanta, rahajärjestelmä, jossa vaihdon
välineenä käytetään seteleitä, jotka voi vaihtaa ennalta määrättyyn
vakiomäärään kultaa, syrjäytti valuuttana käytetyt kultakolikot
Euroopassa 1600-1800-luvuilla. Kultakantaisista seteleistä tehtiin
laillinen maksuväline ja kultakolikoiden käyttö maksuvälineenä
pyrittiin nujertamaan. 1900-luvun alkuun mennessä lähes kaikki valtiot
olivatkin siirtyneet kultakantaan, kiinnittäen laillisena
maksuvälineenä käyttämänsä setelit kultaan.

Toisen maailmansodan jälkeen useimmat valtiot ottivat Bretton Woods
-sopimuksen mukaisesti käyttöön paperivaluutat, jotka oli kiinnitetty
Yhdysvaltain dollariin. Yhdysvaltain dollari oli puolestaan
kiinnitetty kultaan. Vuonna 1971 Yhdysvaltojen hallitus epäonnistui
vastaamaan kansainvälisistä kultasitoumuksistaan. Tämän jälkeen monet
valtiot irroittivat valuuttansa dollarista ja suurin osa maailman
valuutoista jäi ilman mitään kiinnitystä pelkästään valtioiden
määräyksen varaan käyttää niitä laillisena maksuvälineenä.

Näin ollen, vaikka raha saikin alkunsa hyödykerahana, kaikki nykyiset
rahajärjestelmät perustuvat paperirahaan. Paperirahalla ei ole
luontaista käyttöarvoa, toisin kuin hyödykerahalla, vaan se saa
arvonsa hallituksen julistaessa sen lailliseksi maksuvälineeksi. Tämä
tarkoittaa sitä, että se täytyy hyväksyä valtion rajojen sisäpuolella
maksuksi kaikista veloista, sekä julkisista että yksityisistä. Ihmiset
todellakin hyväksyvät paperirahan pakosta, vaikkakin ehkä
tiedostamattaan.

Mitä tarkoittaa kirjapitoyksikkö?

Kirjapitoyksikkö on tavaroiden, palveluiden ja muiden maksutapahtumien
markkina-arvon mittaamiseen käytetty vakioitu numeerinen mittayksikkö.
Suhteellisen arvon ja velan takaisinmaksun ”mittana” ja ”standardina”
kirjapitoyksikkö on edellytys kaikkien sellaisten kaupallisten
sopimusten muotoilemiselle, joihin liittyy velkaa. Jotta mikä tahansa
rahana käytetty asia voisi toimia kirjanpitoyksikkönä, tulee sen olla
1. jaettavissa osiin ilman arvonmenetystä,
2. korvattavissa: toisin sanoen kaikki ko. yksikköä edustavat asiat
ovat keskenään tasavertaisia ja
3. mitattavissa tiettynä painona.
Kirjanpitoyksikkö on siis rahallinen standardi, jonka avulla
tavaroiden, palveluiden ja omaisuuden arvo voidaan mitata. Se palvelee
yhtä rahan kolmesta hyvin tunnetusta käyttötarkoituksesta. Se antaa
merkityksen voitoille, tappioille, saamisille ja vastuille.

Ikävä kyllä kirjanpitoon käytettämämme kirjapitoyksikkö kärsii
synnynnäisestä sairaudesta: se ei ole vakaa ajan suhteen. Inflaatio
tuhoaa kirjanpidon perustana olevan oletuksen rahasta vakaana
yksikkönä.

Nykypäivän talouksissa raha valuutan muodossa useimmiten palvelee
kirjanpidollisena standardina. Rahan käyttö hintojen säilyessä vakaina
parantaa suuresti markkinatalouksien tehokkuutta – mutta ei silloin,
kun rahayksikkö itse on epävakaa.

Kirjanpitoyksikön käyttö talouskirjanpidossa antaa sijoittajille
mahdollisuuden sijoittaa sellaisiin yrityksiin, jotka tuottavat
korkeimman takaisinmaksun. Se antaa myös yrityksille mahdollisuuden
valita sellaisia toimenpiteitä, jotka tuottavat eniten. Kaikki tämä
kuitenkin mitätöityy, mikäli kirjanpitoyksikkö lakkaa olemasta vakaa.

Taloustieteissä kirjapitoyksikköä käytetään kuvaamaan tilastollisesti
taloudellista toimeliaisuutta. Bruttokansantuotteen ja
kuluttajahintaindeksin kaltaiset mittarit ovat niin kattavia, että
niiden muodostaminen olisi mahdotonta ilman vakioitua
kirjapitoyksikköä. Valmistuttuaan näitä indeksejä käytetään usein
ohjaamaan hallituspolitiikkaa, erityisesti raha- ja talouspolitiikkaa.
Voidaan siis väittää, että taloudellisen ja/tai rahallisen toimintamme
mittaus, yksilöinä tai kokonaisuutena, on ainoastaan niin hyvä tai
luotettava kuin rahamme/valuuttamme on. Kuinka hyvä tai luotettava on
siis rahamme mittana?

Rahan mitat

Kun käymme läpi nykyaikaista taloustieteellistä kirjallisuutta, ainoat
löytämämme rahan mitat ovat kokonaismittoja (aggregaatteja). Esimerkiksi rahamäärä on
niiden rahallisen välineiden määrä, joita voidaan tietyllä
talousalueella käyttää tavaroiden ja palveluiden ostamiseen.
Rahamäärän mittoina käytetään yleensä käsitteitä M0, M1, M2 ja M3,
neljää kategoriaa, joista jokainen pitää sisällään edeltävät.
Kategoriat kasvavat kokoa M0:n ollessa niin kutsuttua ”voimakasta
rahaa”, siis keskuspankin liikkeelle laskemaan rahaa. M1 sisältää
liikkeelle lasketun rahan (setelit ja kolikot) sekä käyttötileillä
olevat talletukset. M2 sisältää liikkeelle lasketun valuutan,
käyttötilien talletukset ja säästötilien talletukset. M3 sisältää
kaikkien edellä mainittujen lisäksi määräaikaistalletukset ja
arvopapereiden takaisinostosopimukset. M1 sisältää ainoastaan kaikkien
likvideimmät rahalliset instrumentit M3:n sisältäessä myös
suhteellisen epälikvidit instrumentit.

Ylläoleva kuvaaja perustuu Yhdysvaltain keskuspankin virallisiin
tietoihin, mutta on John Williamsin Shadow Government Statistics
-palvelun tuottama (koska Yhdysvaltain keskuspankki lopetti M3:n
laskemisen ja päivittämisen vuonna 2006, pian sen jälkeen kun
Greenspan jätti viestikapulan Ben Bernankelle). Kuvaaja osoittaa, että
Yhdysvaltain rahamäärä M3:lla mitattuna kasvoi 1960-luvun alun 0,3
biljoonasta tämän päivän yli 10 biljoonaan Yhdysvaltain dollariin
vuosittaisen kasvuvauhdin vaihdellessa -6 ja +18 prosentin välillä.

Huomaa rahamäärän kasvunopeuden romahdus, joka alkoi
virstanpylväsvuodesta 1971 ja on jatkunut näihin päiviin asti,
huolimatta vuosien 1995 ja 2005 käänteistä. Tämä romahdus järkyttää
keskuspankkiireita ja valtiovarainministerejä, jotka eivät ymmärrä
että se on heidän omaa tekoaan.

Sama muuten pätee mihin tahansa muuhunkin valuuttaan.
Rahamäärätilastot ovat helposti saatavilla ja vaikuttavat hyvin
luotettavilta koska näyttävät tarkoilta. Tämä kaikki on hyvää ja
hienoa, mutta miten on itse rahamäärän mittayksikön laita?
Nykykirjallisuudesta ei löydy mitään tietoa mitasta itsestään –
tarkemmin ottaen ei mitään absoluuttisessa mielessä. Toisaalta tietoa
ja käynnissä olevaa keskustelua on ylenmäärin suhteellisessa mielessä:
valuuttakurssien ja valuuttoihin suhteutettujen hintatasojen
puitteissa. Niinpä meidän tulee ymmärtää mikä tekee mittayksiköstä
tarkan ja luotettavan ja kysyä, täyttääkö nykyinen rahamme nämä
vaatimukset.

Tieteellinen mittaus

Mittayksiköt ovat pohjimmiltaan mielivaltaisia. Mikään luonnollinen
tekijä ei anna aihetta olettaa, että maili olisi parempi matkan mitta
kuin kilometri. Kuitenkin ihmiskunnan historian saatossa vakioidut
mittaustavat ovat kehittyneet yhteisiksi vertailukohdiksi ensinnäkin
mukavuussyistä ja toiseksi tarpeen vuoksi. Vanha testamentti kutsuu
vääriä painoja ja mittoja iljetyksiksi ja kehottaa kaikkia, jotka
haluavat elää pitkään tässä maailmassa, karttamaan niitä. Mittauksia
koskevia lakeja alettiin alunperin säätää kauppapetosten estämiseksi.
Nykyisin mittayksiköt määritellään yleensä tiukoin tieteellisin
perustein hallitusten tai hallitusten yläpuolisten elimien valvonnassa
ja ne vahvistetaan kansainvälisin sopimuksin. Esimerkiksi metri on
määritelty toistuvasti uudelleen, viimeeksi vuonna 1983, jolloin se
määriteltiin matkana, jonka valo kulkee tyhjiössä 1/299 792 458
sekunnissa. Siinäpä tarkkuutta!

Mitä voidaan sanoa nykyisestä rahallisesta mittayksiköstämme? No,
voidaan väittää, että sen on suurinpiirtein yhtä tarkka kuin pituuden
mitta ennen Ranskan vallankumousta – kuninkaan jalka! Kun kuningas
kuoli, mitta muuttui. Jos uudella kuninkaalla oli edeltäjäänsä pidempi
jalka, vaatteiden tuottajat kärsivät; jos lyhyempi, vaatteiden
ostajat kärsivät.

Historiallisesti tarkasteltuna pituuden mittaus (esimerkiksi painon ja
ajan mittauksen tavoin) on tarkentunut tarkentumistaan. Itseasiassa
kaikissa tieteellisissä ponnisteluissa tarkkuus mittayksikön
määrittelyssä on parantunut. AINOA poikkeus on taloustiede,
erityisesti rahatalous. Nykyraha, sikäli kun sen arvoa tarkastellaan,
perustuu hallituksen määräykseen, mikä on itsessään hyvin joustava
käsite, ja joka on vastustamattoman taipuvainen joustamaan lähinnä yhteen suuntaan.

Se mitä me nykyisin käytämme rahallisen vuorovaikutuksemme välineenä,
pohtimatta sitä koskaan tarkemmin, on yksinkertaisesti määräykseen
perustuva ja sellaisena melko epäluotettava. Tämä on silmiinpistävä poikkeus
länsimaisen sivistyksen historiassa.

Asialle on vain yksi järkeenkäypä selitys: hallitusten taipumus
käyttää vilpillistä arvon yksikköä huijatakseen alaisiaan. Eikä asia
muuksi muutu, olipa hallitus itsevaltainen, demokraattinen,
pahantahtoinen tai hyväntahtoinen.

Päätössanat

Nykynen talouskriisi on kaikkea muuta kuin ohi. Itse asiassa se on
pahenemaan päin. Sitä voidaan pitää velkakriisinä, mutta todelliselta
luonteeltaan se on rahan kriisi. Juuriltaan se on myöhässä oleva
kultakriisi. Se on rangaistus rehellisen rahallisen arvon mitan,
kullan, hylkäämisestä.

Maamerkkinä toimii vuosi 1971, jolloin Yhdysvallat epäonnistui
vastaamaan Bretton Woods -sopimuksen alaisista kansainvälisistä
kultasitoumuksistaan. Historia tuntee monia maksuhäiriöitä, mutta tämä
40 vuotta sitten tapahtunut on siinä mielessä ainutlaatuinen, että se
ajoi kullan maanpakoon rahajärjestelmästä, ilman oikeuden suomaa
turvaa; siispä kulta on aina siitä lähtien ollut estettynä täyttämästä
luontaista tehtäväänsä lopullisena velkojen kuittaajana.

Tämän vuoden 1971 päätöksen ja nykyisen maailmanlaajuisen
talouskriisin välillä on suora yhteys. Alkaa olla aika maksaa hinta
yhteisestä harhastamme, osallisuudesta tähän mielettömään rahalliseen
kokeiluun. Nykyinen rahajärjestelmämme ei kasvanut luonnollisesti,
eikä se myöskään ollut pätevien tiedemiesten huolellisen perehtymisen
ja suunnittelun tulos. Kuten juuri olemme nähneet, sillä ei ole
tarkkaa ja luotettavaa mittayksikköä. Tosiasiassa se saatiin aikaan
ihmisiä lahjomalla ja kiristämällä.

On siis vähintäänkin järkevää mitata nettovarallisuutensa mieluummin
kullassa kuin laillisina maksuvälineyksikköinä.
Vakuutusmatemaatikkojen (puhumattakaan kirjanpitäjien ammattia
harjoittavista) velvollisuus on vastustaa hallitusten asettamaa pakkoa
käyttää pahasti heikentynyttä ja halpenevaa rahallista mittayksikköä
ja edistää mahdollisimman voimakkaasti paluuta vakaaseen rahaan.

Blenheim, Uusi-Seelanti, 23. marraskuuta 2010

Artikkelin kokonaisuudessaan käänsi vapaaehtoinen, joka ei toivonut nimeään mainittavan. Referaatille ei taida olla erikseen tarvetta. Kiitos!

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

5 vastausta artikkeliin: Virheetön mittaus – virheettömän suunnistuksen edellytys

  1. Silverbank sanoo:

    Huomatkaa, että ”60-luvun alun jälkeen USA:n ’raha’määrä on 33-kertaistunut”.

    Entäpä oikean rahan, eli kullan, hinta? 35->1337 USD/oz. 38-kertaistunut.

    Ei inflaatiossa ole mitään mystistä, eikä siitä kärsiminen ole mikään kansalaisvelvollisuus. On tyhmää kärsiä inflaatiosta. Pitämällä hallussaan jalometallia on pystynyt kokonaisuudessaan välttymään rahan arvon laskulta.

    Silverbankin ansiosta inflaatiolta välttyminen on helpompaa kuin koskaan, koska hopean omistustilin käyttäminen on helpompaa kuin tavallisen pankkitilin. Sen lisäksi, että omaisuuden arvon lisäksi se on oikeasti turvassa myös fyysisesti.

  2. Matti Karhu sanoo:

    Se, että ihmisellä on halutessaan oikeus säästää rahansa, jotta voi käyttää niitä tulevaisuudessa oman elämänsä parantamiseen tai yksinkertaisesti viivästyttää ostopäätöstään ja nauttia markkinatalouden aiheuttamasta hintatason laskusta ja vaurauden kasvusta ei ole keynesiläisyyden ja keskuspankkien maailmassa itsestäänselvyys. Matalat korot ja korkea inflaatio houkuttelevat ihmisiä elämään velaksi, joka johtaa pitkällä tähtäimellä kaikkien kannalta traagisiin seurauksiin. Kun kaikki haluavat lainata, mutta kukaan ei halua säästää, tuloksena on paljon kulutusta ja vähän investointeja eikä kaikkia velkoja pystytä lopulta mitenkään maksamaan takaisin.

  3. Väisli sanoo:

    On todella surullista, kun suomessa puretaan jenkkien ahdingolle, jonka kuluttajat myös aiheuttivat uskalla loputtoman esim. Asunnolla tienaamiseen.
    Mitä tehdään parasta aikaa suomessa?
    Niin eihän sen laman pitänyt suomeen iskeä ja todella luokaton Vm Katainen käski vaan kuluttajaan lisää. Suomesta on hyvää vauhtia katoamassa paljon yksityistä sektoria ja se on se joka maksaa myös kunnallisen sektorin menot.
    Yhtälö on mahdoton ja maailman painopiste on muuttunut taas itään, jossa oli vaurautta ja osaamista yltäkyllin, kun täällä asuttuun turvemajoissa ja syötiin mitä metsästä löytyi.
    Tämän Katainen kansan rikkain osa selviytyy samoin innovaattorit, mutta muille voi käydä heikommin, mutta nythän alkavat kohta laajat kusetusneuvottelut meinaan palkan korotushommat etukärjestöjen johdolla.

  4. Pekka sanoo:

    ”Huomatkaa, että “60-luvun alun jälkeen USA:n ‘raha’määrä on 33-kertaistunut”.

    Entäpä oikean rahan, eli kullan, hinta? 35->1337 USD/oz. 38-kertaistunut. ”

    60-luvun alussa S&P-indeksiin sijoitettu dollari on kasvanut _inflaation jälkeen_ n 14-kertaiseksi. (ja kun inflaatiota ei huomioida, niin sijoitus on kasvanut satakertaiseksi)

    Inflaatiolta välttyminen ja reaalituottojen saaminen on helpompaa kuin koskaan, kun edullisia online-osakevälittäjiä on tarjolla useampiakin.

    lähde: http://www.simplestockinvesting.com/SP500-historical-real-total-returns.htm

  5. Risto Pietilä sanoo:

    Hei Pekka, ja tervetuloa lukemaan blogia!

    Pari viikkoa sitten käsittelin osakkeiden systeemistä yliarvostusta enkä edelleenkään pidä niihin sijoittamista voittajavetona. Oma salkkuni oli kiinni osakkeissa 1996-2002 sekä 2004-2005. Hopeassa 2006-.

    Noin yleisesti osakkeisiin sijoittaminen tulisi tuottaa paremmin kuin raha = jalometalli. 1970-luku ja 2000-luku ovat olleet kirkuvimmat poikkeukset, joissa indeksisijoittaja on tuhonnut varallisuutensa, esim. Suomessa n. 2/3 nimellisarvosta ja 9/10 inflaatio- (jalometalli)korjatusta arvosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s