Sarjayrittäjien motivaatiosta

Kauppalehti uutisoi tänään suomalaisesta sarjayrittäjästä yrittäjästä, joka on 40 vuoden aikana ollut yrittäjänä 37 yrityksessä, joista yksikään ei ole mennyt konkurssiin. Ajattelin sen vuoksi hieman pohtia sitä, mikä ajaa ihmisen sarjayrittäjäksi.

Sarjayrittäjä on henkilö, joka saa jatkuvasti uusia liikeideoita ja innostuu toteuttamaan niitä itse yritystensä kautta. Kun yritys on perustettu ja toiminut vähän aikaa, he usein antavat vastuun siitä jollekin toiselle ja alkavat miettiä uutta liikeideaa (tai usein ovat jo miettineet etukäteen). Verrattuna perinteiseen kuvaan yrittäjästä, joka kasvattaa yrityksensä startupista vähitellen suuremmaksi ja tunnetummaksi omalla panoksellaan, sarjayrittäjät vaikuttavat täysin erilaisilta luonteeltaan.

Sarjayrittäjät harvoin epäonnistuvat yrityksen perustamisessa, mikä tekee heidän toiminnastaan erityisen mielenkiintoista: kuitenkin keskimäärin 80% statupeista ajautuu konkurssiin ensimmäisten kolmen vuoden aikana. Sarjayrittäjät eivät eroa intohimoltaan paljoakaan keskivertoyrittäjästä, mutta erottava tekijä on usein täydellisyyden tavoittelu. Jatkuva onnistuminen vaatii oman toiminnan arvioimista ja jatkuvaa kehittämistä yhä paremmaksi. Täydellisyyden tavoittelu näkyy myös siinä, että vaikeina hetkinä sarjayrittäjällekin tulee ”ei koskaan enää”-fiilis, mutta kun niistä on selvitty, sitä ollaan jo perustamassa uutta yritystä kokemuksesta oppineena. Jos sinulla siis sattuu olemaan taipumusta täydellisyyden tavoitteluun, niin sarjayrittäminen saattaisi tarjota sinulle mielenkiintoisia haasteita seuraaviksi vuosikymmeniksi🙂

P.S. Sarjayrittäjä ei siis ole puliveivari, kuten Vesakin joskus kommentoi Hesarissa ollutta pääkirjoitusta.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , . Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: Sarjayrittäjien motivaatiosta

  1. ”Jos sinulla siis sattuu olemaan taipumusta täydellisyyden tavoitteluun, niin sarjayrittäminen saattaisi tarjota sinulle mielenkiintoisia haasteita seuraaviksi vuosikymmeniksi.”

    Hyvä idea, mutta vaimo voi olla toista mieltä🙂.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s