Silverclubin rahoitus

Tämän blogauksen lopussa on K003 toteutunut hinta ja allokaatio —>

(Jatkoa.) Ensimmäisen osakastiedotteen jälkeen tuli palautetta n. 20%:lta osakkaista – nimenomaan niiltä pienemmiltä osakkailta, jotka eivät vielä olleet kuulleet hankkeesta. Kaikki palaute oli positiivista. Tämä oli rohkaisevaa. Oikeastaan ensimmäiset selvästi kriittiset palautteet sain tässä yhteydessä parilta työtiimiläiseltä, jotka eivät kiireidensä vuoksi olleet aikaisemmin reagoineet asiaan mitenkään, hyvä kun edes huomanneet, että heidän osaltaan johtamansa yhtiö on siirtymässä klubibisnekseen. + yhdeltä partnerilta.

On vaikea kertoa näyn muodostumisen edellyttävää ideaa puhelimessa kiireiselle ihmiselle. Mutta pakkohan se on, jos on epäreilua että hän ei tietäisi siitä lainkaan, mutta hän ei toisaalta lue mailejaan tai lukee ne niin kursorisesti, että näky ei ehdi muodostua. En oikein onnistunut jokaisessa tapauksessa, mutta sekin on ihan ok. Kiireisellä nuorella työtiimiläisellä ei ole henkilökohtaisesti niin suurta käyttöä Helsingissä (työtiimin valtaosa asuu Espoossa) sijaitsevalle klubitilalle, ja lisäksi työtiimiläisen ajatus varmaan kulkee siihen suuntaan, että hänen tulisi kuitenkin tehdä asian eteen jotain vaikka ei kiinnostakaan.

Väärin! Silverbankissa ei kenenkään tarvitse tehdä, jos ei kiinnosta. Poikkeuksena, jos on sovittu, että tehdään. Silloin kiinnostus on ilmaistu sopimusta tehdessä ja on todellakin huolehdittava siitä, että se täytetään. Muuten ei hyvä heilu, koska luottamuksen voimalla toimiva organisaatio edellyttää, että luottamus pidetään. Kun klubi kerran innostaa ensisijassa muita ihmisiä kuin nykyistä työtiimiä, tehkööt nämä kiinnostuneet myös siihen liittyvät pienet nakit (perustaminen, remontti, liiketoiminnan organisointi ja pyöritys, siivous, jne.) Samoin MDC:ssä olen hakenut – osittain ”vanhoista” ihmisistä tietenkin koostuvaa – uutta porukkaa, joka ottaisi Silvervaultin markkinoinnin haltuun. Toistaiseksi menestys on ollut heikkoa. Lieneekö syynä se, että olen yrittänyt houkutella ihmisiä mukaan toiminnasta syntyvällä henkilökohtaisella rahallisella tuotolla, joka karkottaa kiinnostuneita… Mene ja tiedä.

Toiminnan suunnittelun ensimmäisessä vaiheessa 2-1 viikkoa sitten, tai vieläkään, ei varmasti kaikilla ole käsitystä, että Silverclub voisi olla omistajalleen voitollinen. Klubilla on kuitenkin kiinteät kulunsa ja lisäksi ilmaisen ruoan ja juoman mahdollisuus jäsenille – ja jäseneksi on mahdollisuus päästä vielä tänään todennäköisesti n. 1500€ hinnalla- pelottaa. Mutta mikä tahansa pelottaa, jos näkee vain kulut eikä ajattelekaan klubin pitämisestä syntyvää lisäarvoa, joka tarpeellisissa määrin siirretään tuotoiksi omistajalle.

Ensimmäiseksi ajattelin, että klubi olisi oma bisneksensä, osakeyhtiö, jossa omistajiksi tulisivat minä ja muut klubin pyörittäjät, jotka saisivat omistusta tulevaa ilmaista työpanostaan vastaan. Rahoituspuolen hoitaisi Hopeapankki Holding tai yksityiset sijoittajat, jotka taas saisivat voitollisesta kahvilasta osinkoja. Sitten skaalasimme idean yksityisklubiksi, riskin vähentyessä selvästi. Siinä vaiheessa ajattelin omistaa klubin yksin, niin kuin omistan myös esim. Hopea.fi:n, joka yhtä lailla on keskeisessä asemassa koko hopeaskenessä. Tämä varmistaisi sen operatiivisen kyvykkyyden, joka on koko tämän kirjoitussarjan teema. Lukijalta vaatii tosin pikkuisen harjoitusta saada se kaivettua esiin.

Lopulta yksityislubi-idea kristallisoitui nimenomaan Hopeapankki Holdingin osakkaiden yksityisklubiksi, ja tällöin luovuin vastahakoisesti minulle erikseen kuuluvasta omistusosuudesta. Tämä on minulle itselleni pitkästä aikaa ensimmäinen juttu, joka vaatii erityistä kiinnostusta (koska se syö aikaa), mutta jonka tuotto kuitenkin menee muille (omistamme Astridin kanssa HH:sta yhteensä vain 13%!). Jotta osakkaat voisivat tuntea klubin täysin omakseen, klubin omistaja pitää täysin olla Hopeapankki Holding Oy. Pari osakasta, jotka epäilivät kannattavuutta, tosin halusivat omistajaksi Silvervault OÜ:n ( jolloin HH kantaisi vain 25% tappioista). Tämän ehdotuksen kaatamiseen ei kuitenkaan tarvittu kuin muistutus siitä, että SB:llä ei verotussyistä saa olla Suomessa toimintaa.

Hopeapankki Holdingin liikeidea ei ole rahan omistaminen. Näin ollen se tarvitsisi klubin aloittamiskustannuksiin rahaa. Mutta onneksi valuaatio oli kunnossa, eli rahan kerääminen nykyisiltä osakkailta piti muodostuman helpoksi. Tästähän on aiemmin blogissa (muistaako kukaan linkkiä) uhottu, että järjestämme pienen uusosakeannin ”viikon varoitusajalla” jos tarve tulee. Nyt tarve tuli, ja idean keksimisestä 4.11. meni viisi päivää ensimmäiseen tiedotteeseen 9.11., tästä taas viikko osakeannin julkistamiseen 16.11. ja tänään viikkoa myöhemmin 23.11. se sulkeutuu. Suurin osa rahoista saadaan tällä viikolla.

Uho paljastui siinä mielessä tyhjäksi, että ensimmäisestä asiaa koskevasta julkisesta tiedotteesta viimeisten rahojen saamiseen HH:n tilille on 16 vuorokautta 7 sijaan. Toisaalta rahojen hankinnan rinnakkaisprosessina kehitettiin myös liikeideaa ja vasta osakeannin julkistamispäivänä oli tiedossa tahtotila, että osakeanti järjestetään. Sen jälkeenkin tuli totta kai kommenttia nopeasta etenemisestä niiltä, jotka eivät olleet lukeneet alkuperäistä tiedotetta tai joiden ajatusmallissa ideasta osakeanniksi-sykli on pidempi kuin viikko.

Sen verran täytyy puolustella, että rajoittavana tekijänä ei oikeastaan ollut minun kykyni kirjoittaa osakeantitarjouksia eikä osakkaiden kyky lukea niitä, vaan Silverclubille suunnitellun tilan vuokranantajan kyky saada tila vuokratuksi meille. Ilmeisesti se oli tyhjentynyt edellisen kuun vaihteessa, koska meille (4.11.) sanottiin, että siihen ”juuri” oli ilmestynyt vuokralle tarjotaan -kyltit. Vuokranantajan konsepti oli, että koko kuun vuokra on joka tapauksessa menetetty, eli ei olisi syytä kiirehtiä asialla. Näinhän ei tietenkään olisi ollut, vaan tekemällä tyhjästä tilasta paperit heti hän olisi tienannut, no, ihan hyvän tukun rahaa todellisten vuokrapäivien mukaan. Nyt kuitenkin tila on virallisesti luvattu meille ja nimet-paperiin tilaisuus on huomenna.

Ei sillä, että liikehuoneiston vuokrauksissa muu kuin se, että nimi jo on paperissa, merkitsisi mitään. Olen ollut sellaistakin todistamassa, että pitkien neuvottelujen jälkeen mennään isolla porukalla vuokratakuurahat mukana sopimuksen allekirjoittamistilaisuuteen paikkaan, joka onkin lukossa eikä toista osapuolta missään. Odottelun jälkeen vuokraisäntä lähettää paikalle kätyrinsä, joka ilmoittaa, että tila onkin vuokrattu toiselle. No, turha manata piruja seinille. Meidän tarpeet on sen verran joustavia, että uusi tila – uhoa kehiin – löytyy vaikka viikossa, ennen kuun vaihdetta, jos tarvis on.

Kun rahantarve oli päätetty, niin osakeannin järjestäminen käy kuin luomisen työ. Juridisesti osakeantia koskee verrattain tiukat säädökset, ja hyvä niin. Tämän johdosta pikkufirmojen annit järjestetäänkin usein siten, että käytännön tasolla sovitaan kaikenlaista esimerkiksi merkintäoikeuksista, tarjousmenettelyistä ja allokaatioista, mutta juridisesti asia on tylsä: yhtiökokous kokoontuu siinä vaiheessa, kun kaikkien rahat on jo tilillä ja hyväksyy yksimielisesti tai vähintään 2/3 enemmistöllä suunnatun annin prikulleen niille tahoille, jotka siihen mielestään jo ovat osallistuneet. Koska antirahat on valmiiksi tilillä, voidaan tämä viedä yhdellä päätöksellä kaupparekisteriin.

Kun osakassopimukset tai muut määräykset eivät kauheasti rasita uusantien järjestämistä, ja myös annin koko (3,0% osakkeista ja äänistä) on niin pieni, että se ei heiluta valtasuhteita, on operatiivisen kyvykkyyden osoitus ottaa huomioon nämä tosiseikat ja viedä uuden (liike)toiminnan käynnistysprosessi, ideasta täysin rahoitettuun tuotantoon, läpi pisimmänkin mahdollisen laskutavan mukaan 21 vuorokaudessa.

– Risto Pietilä

Päivitys 16:15. Osakeannin K003 II-vaihe on saatu päätökseen. I vaiheessa myytiin 10 osaketta yhdelle merkitsijälle hintaan 1400 €/osake. II-vaiheessa myytiin 12 osaketta kahdeksalle eri merkitsijälle hintaan 1400 €/osake. Kaikki vähintään 1400 €/osake tarjonneet saivat merkintänsä läpi kokonaisuudessaan. Kaupan kohteena oli yhteensä 22 osaketta, joista 18 oli annettavia uusia osakkeita ja 4 oli omistajaa vaihtavia osakkeita. 3,7% yhtiön osakekannasta vaihtoi omistajaa. Osakeanti oli avoin ainoastaan siihen kutsutuille.

This entry was posted in Operaatiot, Rahoituskierros, Silverclub and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s