Piilomotiiveja Silverclubia perustettaessa

Olen tehnyt mielessäni Silverclubista benchmarkin Silverbankin* operatiiviselle kyvykkyydelle.

*Suomessa firma käyttää liiketoimintansa markkinointinimenä nykyisin Silvervault, minkä johdosta Silverbank voidaan vakiinnuttaa tarkoittamaan itse virolaista yhtiötä ja sen Tiimiä, irrallaan yhtiön Suomessa harjoittamasta liiketoiminnasta.

Sinä aikana, kun tilanne oli päällä, paljastin tämän piilosyyn vain harvoille. Monet siksi ihmettelivät, miksi isopatu tulee heti Silverbankin toiminnan pyörähdettyä käyntiin ”hulluksi” ja alkaa puuhata Helsinkiin paikkakunnan hienointa klubia, pääasiassa vasta aloittaneen, ilman valtiontukia jms. toimivan, yhtiön osakkaiden olohuoneeksi. Vaikka perinteinen liikeviisaus sanoisi, että kaikki prosessit on laitettava toimimaan ja henkilökunnan otetta ei saa päästää hetkeksikään herpaantumaan. Jos ei työtä ole niin valvokoot edes toisiaan. Tulosta tulee kun ruoska heiluu.

Ei se mitään, saakin ihmetellä. Meillä ei ruoska ole paljoa heilunut eikä Silvervault-toiminnan käynnistyttyä ole tehty paljon töitäkään. Kun kolme päivää oli varmistettu, että hommat toimii auttavasti, meikä lähti uusiin haasteisiin ja suunnilleen kaikki muut suunnilleen lomalle. Viivika on kyllä joutunut kantamaan ja punnitsemaan paljon hopeaa…:)

(Uusi) Haaste on Silverbankin markkinointi. Hyvin harva työtiimissä tai missään muussakaan meidän tiimissä kutsuu itseään markkinoinnin ammattilaiseksi. Hopeaihmiset ovat niin älykkäitä, että ovat suunnanneet mielenkiintonsa muihin hommiin. Valtavasta potentiaalista huolimatta seksiä hopeassa ei ole kadunmiehen silmissä haitaksi asti ollut.

Idea klubista kristallisoitui oikeastaan keskiviikkona 3.11. Ruohonjuuressa Annen kanssa jutellessa. Olli oli silloin lähteellä ja oli täsmäyttänyt minut ja Annen toisilleen. Illalla visio alkoi elää – näin mahonkisia peilipaneeleja, hyllyjä täynnä hopeakattauksia, parhaita kirjoja ja parhaita foodeja, diskreetin valotaulun, joka näyttää päivän EUR/AGD-kurssit reaaliajassa, hyvinpukeutuneita vapaaehtoisia tarjoilemassa smoothieita matalissa klubisohvissa istuville partnereille, jotka kehittävät uusia bisneksiä takan loimussa, takin taskuissa kultaa ja seteleitä, valmiina toteuttamaan sisään astuvan muukalaisen vaihdantatarpeen, tarpeeksi hyvää, että se kannattaisi toteuttaa. Ja jos jokin kannattaa toteuttaa, todellisen tekijän tuntee siitä, että se ei kiihdytä ennestään 100:lla olevaa konetta 120:iin, vaan painaa 0:sta 200:n – tai tässä tapauksessa ehkä 20:stä 200:n, olihan SB:n liikemäärää vielä vähän jäljellä…

Eli ei kun töihin; seuraavana päivänä – avajaisviikon torstaina (4.11.) kantakaupungin kartoitukseen jalkaperspektiivistä. Pyörimme ensin Kaartinkaupungissa, Helsingin parhaiden ruokapaikkojen jäljillä, mutta alue ei lopulta tuntunut oikealta. Menimme tuumaustauolle kaverin pitämään kioskiin Etelä-Punavuoreen ja siellä isäntä neuvoi meille, että juuri pari päivää aiemmin oli samasta korttelista vapautunut 55m2 katutason liiketila. Menimme katsomaan sitä, kello oli 19:50. Tilassa oli niin suuri ikkuna, että näimme käytännössä kaiken tarvitsemamme suoraan kadulta. Soitin välittäjälle heti, ja hän antoi vuokrapyynnön ja muut tiedot, joiden perusteella teimme – siis minä ja Olli Posti, joka ei silloin edes ollut Silverbankissa – päätöksen lähteä hakemaan sitä paikkaa ja rakentamaan siitä näkyni mukaista klubitilaa.

Olin aluksi ollut siinä rajoittuneessa käsityksessä, että ainakin yksi työntekijä olisi palkattava huolehtimaan paikasta. Sen, Korkeavuorenkadun tason mukaisen vuokran ja muiden kiinteiden kulujen osuus olisi yli 5000€/kk, mistä seuraisi liiketaloudellinen pakko toteuttaa paikka liiketoiminnan lähtökohdista käsin. Mutta olisiko se kivaa? Ainakin se tuottaisi tarpeen perustaa uusi Silverfirma, koska en omilla rahoillani lähtisi moiseen yritykseen (lue vanhat blogipostaukset isojen projektien crowdfundingin välttämättömyydestä projektin onnistumiselle riippumatta itse rahan tarpeesta).

Sitten kuulimme, että Punavuoressa klubiksi sopiva tila maksaa vain murto-osan siitä, mitä keskustassa, ja koska spontaaneja kävijöitä ei syrjäisessä paikassa ole, ei vakihenkilökuntaakaan tarvita. Ja jos ei ole henkilökuntaa, ei paikkaa voida sanoa kahvilaksi kun ei sille voi antaa aukioloaikoja (alkuperäinen nimi oli Silvercafe), mistä on toisaalta se hyöty, että säästytään elintarvikelainsäädännön aiheuttamalta paperisodalta.

Taloudellisessa mielessä hanke kuivui lähes tyhjiin, lähes pelkän kuukausivuokran suuruiseksi. Siinä vaiheessa se alkoi houkuttaa niin, että päätin, että näin hyvän jutun voin tehdä vaikka omilla rahoilla. Halusin kuitenkin selvittää, mitä mieltä keskeiset osakkaat olisivat. Mielipiteiden koordinointi kuuluu välttämättömänä asiaan, jos jotain tehdään. Soittokierroksen tulokset olivat yllättäviä. (Jatkuu.)

– Risto Pietilä

This entry was posted in Julkistus, Operaatiot, Perustaminen, Rahoituskierros, Tiimi. Bookmark the permalink.

4 vastausta artikkeliin: Piilomotiiveja Silverclubia perustettaessa

  1. Joni Kröger sanoo:

    Odotan innolla paikan avajaisia, sekä niitä keskusteluja ja ideoiden vaihteluja, jotka SilverClub mahdollistaa kasvotusten! Oli ihan pakko käydä Google Mapsissa jo vähän vakoilemassa sijaintia🙂

  2. Talonmies sanoo:

    Yllättävillä tavoilla sitä valueta syntyy!
    Tai siis, oikeastaan ei niin yllättävillä, kun tajuaa mitä value on ja miten sitä syntyy.

    Ylivoimaisesti kustannustehokkain ja mahtavin tapa luoda huikeasti valueta ilman minkäänlaista omaa duunia, on täsmäyttää kaksi huipputekijää toisiinsa.
    Ja mikä Silver Club on ennen kaikkea? Huippujen törmäyttämö potenssiin kymmenen, varustettuna parhaalla valaistuksella, parhaalla sisäilmalla, hyvin säilytetyllä parhaalla lähdevedellä ja pakuriteellä.

  3. Olli Posti sanoo:

    HopeaHolvi jo itsessään on aikamoinen törmäyttämö.
    Jo nyt toiminnassa syntyneen sosiaalisen /luottamuspääoman arvo taitaa olla ihan älytön.
    Ja sitä kakkua tavallaan itsekin himoitsen vielä enemmän kuin hopeaa. Huipputekijöiden joukkue, täynnä ”Ferrari-aivoja” kuten Eben Pagan sanoisi, joille pääsee tuomaan oman nosteensa äärimmäisen kustannustehokkaasti (koska porukan sisällä ideat leviävät ilmeisen nopeasti).

    HopeaKerho vie homman taas uudelle tasolle.
    Jos hopeapankki itsessään on vipuvarsi, ja tieto sen taustalla vipuvarren vipuvarsi, on tehokas tiedon leviäminen vipuvarren vipuvarren vipuvarsi – mikä tekee Silver Clubista vipuvarren vipuvarren vipuvarren vipuvarren (ja lisäksi paljon muutakin). Varsin tehokasta.

  4. Jees. Silverclubissa on aamusta iltaan ja tarvittaessa yöhön luvassa sitä meininkiä, mitä meillä on ollut pari viime viikkoa, ja jota eläessä, kokiessa, juuri syntyy lisäarvoa. Eilen oli valtava oivallus laskea omia työtunteja Silverbankin kehittämisen ajoilta ja verrata niitä Silverbankin nykyiseen valuaatioon.

    Ei liene kaukaa haettua, että mun työ on vaikuttanut Silverbankin arvoon saman verran kuin mikä on omistusosuuteni (yli puolet). Ainakin tarkoitus on, että omistukset olisi oikeudenmukaisesti jaettu.. Mutta mitä se työ oikeasti on ollut? Tosi vähän lopulta on sellaista, minkä näkee työksi päällepäin. Ja sille ei mitenkään voi laskea Ollin (omassa blogissaan ->
    http://www.viidakkomies.com/2010/11/tahan-joku-otsikko-taas-peruslapat-siita-kuinka-automaattisen-helppoa-on-nousta-kokonaisvaltaiseen-menestykseen-nutrix-menetelmilla-kiukkukeinojen-sijaan/
    ) mainitsemaa tonnin tuntipalkkaa.

    Itseasiassa: kirjanpidosta maksetaan kirjanpitäjän liksa, joka on 50/tunti. Kun siis työstäni poistetaan kaikki sellaiset osat, joiden tekijän olisi voinut palkata markkinahintaan, ja jaetaan tuotettu lisäarvo jäljelle jäävien tuntien – niiden, jotka eivät työltä näytäkään – lukumäärällä, päästään todella meheviin lukuihin.

    Kysymys ei ole myöskään pääoman osuudesta – pääoma on oman tuottonsa saanut toisaalla laskelmassa (500->1400€/osake 6kk:ssa). Silverbankin (tai minkään muunkaan oikeasti hyvän jutun) perustaminen ei välttämättä edellytä vetäjältä pääomaa lainkaan. Lisäarvo kohdistuu puhtaasti sille ajalle, jonka käyttää vapaaehtoisesti ”luovaan laiskotteluun”. Jos päässänne yhtään mitään liikkuu [tämä ei ole loukkaus, vaan otettava kirjaimellisesti: jos päässä ei liiku mitään, luova laiskottelu ei tietenkään ole tuottavaa eikä siihen kannata rahan vuoksi ryhtyä], teidänkin kannattaisi maksimoida tämän ajan osuus elämässänne ja tehdä kiinteän lisäarvon työtä mahdollisimman vähän. Se on hauskaa JA kannattavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s