Nettisivujen kehittämispalaveri 8.9.2010

Nettisivurakenteen 1. raakadraft

Pidimme eilen illalla Kimmon kanssa tiiviin palaverin nettisivujen kehittämisen ja ideoinnin merkeissä, jotta sivut ovat valmiit hyvissä ajoin ennen marraskuuta. Käsiteltyjä teemoja olivat muun muassa nettisivujen rakenne ja sisältö, joista varsinkin ensimmäinen on todella tärkeässä roolissa. Koska Silverbankin web-portaali on tärkein kosketuspinta asiakkaisiimme yrityksen liiketoiminnallisessa mielessä, hyvällä ensivaikutelmalla ja sivuston helppokäyttöisyydellä on suuri rooli uusien asiakkuuksien luomisessa. Toisaalta integraatio SIS-tietojärjestelmään tulee myös olla saumaton.

Tällä hetkellä tietoa esimerkiksi Silverbankin toimintamallista, tiimistä tai hopeasijoittamisesta löytyy kattavasti tästä blogistamme. Tiedostamme kuitenkin, että on suhteellisen työlästä etsiä juuri tiettyihin kysymyksiin suoria vastauksia tämän ja 71 muun aiemmin julkaistun blogiartikkelin joukosta, vaikka olemmekin pyrkineet jakamaan artikkeleja sekä avainsanojen ja kategorioiden avulla yhtenäiseksi ja järkeviksi kokonaisuuksiksi.

Marraskuun alussa kaikki jo nyt julkaistut ja vielä julkaisemista odottavat tiedonjyvät on koottuna helposti löydettävään ja ymmärrettävään muotoon nettisivuillemme. Erityisenä haasteena sivurakenteen määrittämisessä on kuitenkin se, miten pystymme palvelemaan kaikkien asiakasryhmiemme informaatiotarvetta samanaikaisesti ilman ylimääräistä toistoa. Jos olet esimerkiksi kokenut raaka-ainesijoittaja, et luultavasti halua, että hopeasijoittamisen ”alkeisopas” on kovin näkyvässä roolissa nettisivuja selatessasi ja palvelua käyttäessäsi. Toisaalta sen tulee olla helposti ja nopeasti löydettävissä, jotta raaka-ainesijoittamisesta vähemmän tietävät ihmiset pystyvät tutustumaan alaan.

Liitteenä on illan ideoinnin perusteella syntynyt alustava rakennekaavio Silverbankin nettisivujen rakenteesta julkaisun yhteydessä. Mielellämme kuulisimme ajatuksia ja parannusehdotuksia sivurakenteeseen liittyen. Onko jotain olennaista jäänyt puuttumaan?

This entry was posted in Operaatiot and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s