Lehdistötiedote: Ikihopean ja Silverbankin yhteistyö julkaistu

Oululainen Ikihopea ja Silverbank aloittavat yhteistyön Suomen sijoitushopeamarkkinoiden kehittämiseksi. Ikihopea on yksi Suomen kahdesta suurimmasta sijoitushopeaan erikoistuneesta yrityksestä. Toinen yrityksistä, Hopea.fi, on jo vahvasti mukana Silverbankin toiminnassa.

Ikihopean perustaja Sampo Kankaanpää lähtee henkilökohtaisesti mukaan Silverbankin partneriksi. Kankaanpää lausuu: ”Silverbankin partneriksi mukaan lähteminen on luonnollinen valinta jokaiselle, joka haluaa mahdollisuuden osallistua ja hyötyä mahdollisimman paljon sijoitushopean yleistymisestä sijoituskohteena. Silverbankin keskittyminen AGD-sijoitushopeaan täydentää hyvin Ikihopean omia tuotteita.”

Risto Pietilä toivottaa Sampon lämpimästi tervetulleeksi: ”Tuskin on mahdollista yliarvioida sen tärkeyttä, että jo näin aikaisessa vaiheessa saadaan Suomen tärkeimpien sijoitushopeayritysten voimat yhdistettyä. Uskon, että nyt otettu askel nopeuttaa Silverbankin leviämistä Suomessa, jolloin pääsemme aiemmin käsiksi myös laajenemiseen muihin maihin.”

Ikihopean toiminta Suomessa jatkuu ennallaan. Yhtiö myy Ikihopea-nimisiä yhden unssin fyysisiä hopeakolikoita sekä 10 unssin, 500g:n ja 1000g:n harkkoja. Kolikoita ilmestyy vuosittain eri taustapuolilla. Kolikot on suunniteltu Suomessa ja harkot on myös lyöty Suomessa. Lisäksi myynnissä on Ikikulta-nimisiä käsin valettuja kultaharkkoja sekä muita kulta- ja hopea-aiheisia tuotteita.

Yhteydet:

Silverbank: Risto Pietilä, Founder, 050-3235950
Ikihopea: Sampo Kankaanpää, toimitusjohtaja, 0400-689490

* * *

Silverbankin rahoituskierros M002 on auki vielä torstaihin kello 24 asti. (Huom! Aikaa on aikaistettu sijoittajaesitteen tiistaista!) Jos haluat tehdä merkinnän, rahat on oltava maksettu merkintäajan päättymiseen mennessä. Vaikka rahoituskierros on ylimerkitty, myös uusilla merkinnöillä saa osakkeita. Mukaan mahtuu tarvittaessa vielä yksi partneri ja useita 1-2 osakkeen merkitsijöitä.

Sijoittajaesite

This entry was posted in Rahoituskierros and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s