Sosiaaliset mediat, osa 1/N

Palvelukonseptinäkökulmasta Silverbankin ja hopea.fi-palvelun välillä on muun muassa se merkittävä ero, että Silverbank on tavallisille kuluttajille suunnattu. Mikä olisi siis soveltuvin keino tavoittaa kriittinen massa ’tavallisia’ ihmisiä, kun hopeatietouden ja -luottamuksen kasvattaminen on käynyt aiemmissa bisneksissä luontevasti olemassaolevien verkostojen efektin myötä?

Meille luonteva päätös oli hyödyntää sosiaalisia medioita laajasti sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä. Olemme kehittäneet liiketoimintaa 28.5. alkaen Facebookin yksityisellä sivulla, rekisteröityneet kaikki Twitteriin touko-kesäkuun aikana (Vesa tietysti jo paljon aiemmin), sekä kuulleet lisää sosiaalisten medioiden dynamiikasta alan konsultin vetämässä workshopissa. Mediat on nyt listattu, arvioitu ja aikataulutettu – tällä hetkellä käytössä ovat julkisesti Twitter, blogi ja teaser -nettisivu. Myöhemmin näymme medioissa laajemminkin, minkä yksityiskohtia emme spoilaa juuri nyt.

Medialinjauksiin liittyen kävimme tiimin sisällä keskustelua esimerkiksi siitä, miten voimme käyttää Facebookia markkinointikanavana, kun osa suomalaisista ei kuitenkaan käytä sitä, ja varsinkin, mitä virkaa Twitterillä on, kun sen suosio Suomessa on jopa rajallinen?

Totesimme, että vaikka palvelumme on kaikille kuluttajille suunnattu, niin meidän ei tarvitse tavoittaa kaikkia. Riittää, että tavoitamme riittävän määrän kohderyhmää. Word of mouth auttaa osaltaan välittämään sanaa myös niille, jotka eivät ole sosiaalisen median aktiivikäyttäjiä.

Alan varovasti pitää tweettauksesta.

– Astrid Pietilä

Add to FacebookAdd to DiggAdd to Del.icio.usAdd to StumbleuponAdd to RedditAdd to BlinklistAdd to TwitterAdd to TechnoratiAdd to Yahoo BuzzAdd to Newsvine

This entry was posted in Perustaminen and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

5 vastausta artikkeliin: Sosiaaliset mediat, osa 1/N

  1. Samuli Pahalahti sanoo:

    Facebookiin voisitte tehdä oman sivun Silverbankille. Sen suositteleminen kavereille on aika hyvä tapa levittää tietoutta olemassaolosta.

  2. Hei Samuli,

    Olemme miettineet Facebook-sivun tekemistä. Olen kuitenkin niin kuiva ihminen, että muiden yritysten facebook-presenssin kokeminen on jäänyt osaltani vähäiseksi. Minkä tyyppistä sisältöä Silverbankin sivuilla pitäisi olla, jotta kohderyhmä (sinä ja muut tavalliset ihmiset, joilla on tällä hetkellä 100-100000 euroa pankkitilillään) kokisi saavansa hyötyä?

  3. Samuli Pahalahti sanoo:

    Lähinnä näkisin hyödyn tulevan ensisijaisesti Silverbankille, kun se saisi näkyvyyttä. Fabo-sivut ovat nykyään aika näppärä tapa tavallisille yksilöille mainostaa kavereilleen arvostamiaan juttuja. Onhan se mainostuksen kohteelle paljon vakuuttavampaa, kun joku kaveri viestittää, että ”tämä on hieno juttu, kannattaa tutustua siihen, koska minä fanitan sitä”, kuin että joku random-tyyppi tulee spammaamaan, jakamaan flaijeria tms., puhumattakaan paperilehdessä tai nettisivulla olevasta mainoksesta, joista suurin osa menee suurimmalta osalta ihmisiä täysin ohi.

    Sisältöä Fabo-sivulla ei tarvitse edes olla kovin paljon, etenkään nyt kun mitään toimintaa ei vielä varsinaisesti ole. Varmaankin riittää se, että esitetään liikeidea lyhyesti ja ytimekkäästi, ja ehkä kerrotaan olennaiset yhteystiedot. Tämän blogin uudet postaukset kannattaa kyllä laittaa sinne sitten näkymään automaattisesti.

    Niin kauan kuin hopeasijoittaminen ei ole mainstream-puuhaa, niin veikkaisin, että kaverilta-kaverille tapahtuva suosittelu voi olla aika tehokas markkinointitapa. Tässä fabo saattaisi olla aika oivallinen keino, kun se tarjoaa paljon käytetyn, tehokkaan välineen. Yrityksen kannalta tämä on myös hieno juttu, kun asiakkaat hoitavat itse markkinoinnin.

    • Eli ymmärsinkö oikein, että Facebook tuottaa firmalle näkyvyyttä ilmankin, että asiakas saa mitään varsinaista hyötyä? 🙂 Onko oikeasti niin? Käytän facebookia aika paljon normaaliin yhteydenpitoon mutta aika harvoin eksyn itse firmasivuille. Ainoa mikä tulee (kavereiden firmojen lisäksi) mieleen on Pikku Nälkä. Siitäkään ei ole mitään hyötyä, mutta se pehmolelu on söpö…

      • Samuli Pahalahti sanoo:

        Facebook on yksi hyvä tapa tuottaa firmalle näkyvyyttä, jos vain tuote on tarpeeksi hyvä – eli sellainen, jota ihmiset haluavat aidosti mainostaa myös kaikille tutuilleen. Silverbankin tapauksessa asia saattaa hyvinkin olla niin.

        Toki myös asiakkaille siitä on ainakin se hyöty, että blogipostaukset saisi tietoon kun ne ilmestyisivät. Aika harva taitaa loppujen lopuksi käyttää mitään RSS-lukijaa. Ottaen huomioon faboon kertyvän informaation määrän, osa menisi varmasti ohi aika monelta, mutta varmaan sitäkin kautta tänne tulisi hieman enemmän lukijoita – ja mikä tärkeintä, etenkin sellaisia, joita asia aidosti kiinnostaa.

        Itse en ole oikein päässyt Twitteriin kiinni ikinä. Tuntuu, ettei sitä käytä kuin muutama tyyppi hyvin aktiivisesti, ja heidän twiittauksensa sitten peittää alleen kaiken muun. Ja sen sosiaalisuus tuntuu vaan jotenkin niin köyhältä, facebookista saa enemmän irti sillä saralla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s